IV-mittaus/säätöhenkilö Helsinkiin
Tule mukaan. Tämä voi olla sinun mahdollisuutesi kehittyä ja olla mukana tärkeässä asiassa ihmisten elämänlaadun parantamiseksi!
Haemme mukaan Huippujengiimme Helsingin toimipisteelle kokenutta ilmanvaihdon asiantuntijaa varmistamaan kiinteistöjen ilmanvaihdon tasapainoisuutta ja samalla energiatehokkuutta.
Säätöosastolla teemme töitä kaikenlaisissa kohteissa. Työskentelemme niin uudispuolella, saneerauskohteissa kuin käytössä olevissa kiinteistöissäkin esimerkiksi toimistoissa ja ravintolatiloissa.
Saat laajan ja monipuolisen tehtäväkentän
Sinua tulee kiinnostaa monipuolinen ja itsenäinen työ ja sinulla tulee olla myös kykyä ottaa kokonaisuus haltuun. Ymmärrät talotekniikasta laajemminkin ja asennus, eristys, mittaus ja säätö ovat jo sinulle jo ennestään tuttuja tehtäviä.
– Kun itse aikanaan erikoistuin säätöpuolen tehtäviin, kiehtoi minua etenkin työn monipuolisuus ja se, että koko homma oli omissa näpeissä. Sain toimia niin vian etsijänä kuin kartoittajanakin ja käyttää koko talotekniikan osaamista laajemminkin, kertoo osaston vetäjä Jukka Järvinen.
Näin pärjäät Cervillä ilmanvaihdon mittaus- ja säätötehtävissä
Pohja talotekniikka-alalta on tärkeää. Etenkin asentajataustasta on hyötyä ja osaat myös tulkita iv-suunnitelmia tarkasti ja tunnistat erilaiset laitteet. Sitä arvostamme erityisesti.
Arvostamme myös Office-ohjelmien käytön osaamista, sekin on meillä päivittäinen työkalu. Matemaattiset taidot ja päättelykyky auttavat tehtävässä onnistumisessa.
Vastaat itse omasta työstäsi ja sinulla on mahdollisuus vaikuttaa oman työpäivän rakentamiseen. Saat työnjohdolta kuvat ja tiedon avaimista, muutoin työskentelet kohteissa itsenäisesti. Sinulla on hyvät sosiaaliset taidot, jotta voit sopia käytännön asioista asiakkaiden kanssa.
Kaikessa teknisessä suorittamisessa sinulla on työnjohdon tuki ja aina voit kysyä. Koko Huippujengimme osaaminen on käytettävissäsi esimerkiksi Whatsappi ryhmässä. Tiimin kanssa käymme myös yhdessä lounailla, jos kohteemme ovat lähekkäin.
Työskentelemme mielenkiintoisissa kohteissa
Yksityisten tilojen lisäksi olemme päässeet toteuttamaan esimerkiksi Myllypuron ison kampuksen rengaskanavajärjestelmän suunnitelmaa ja tänä syksynä työskentelemme Espoon Opinmäen kampuksella, joka on urbaani kokonaisuus. Uudiskohteista mielenkiintoinen oli Kalasataman Lumo 1 tornin säätö, jonka teimme valmiiksi kesäkuussa. Teemme säätötyötä usein myös virastotaloissa ja jopa kulttuurihistoriallisissa kohteissa kuten Ateneumissa.
Kuulostaako hyvältä? Haemme skarppia tekijää tiimiimme ja jos tunnet olevasi sellainen, laita pian viestiä.
Helsinki
Työpaikka & Kulttuuri
Cervin Huippujengi edustaa alansa parasta ammattitaitoa. Osaamisemme kumpuaa paitsi vuosien kokemuksesta, mutta myös ”kisällistä mestariksi” -käytännöstä.
Cerviläisyyden ytimessä on huumori. Meille on tärkeää, että jokainen voi tuntea olevansa oma itsensä.
Cervi yrityksenä
Toimimme pääkaupunkiseudulla, Kymenlaaksossa, Pirkanmaalla, Kanta-Hämeessä ja Varsinais-Suomessa.
Palvelumme kattavat kaikki ilmanvaihdon huoltamiseen, korjaamiseen, saneeraamiseen tarvittavat työt. Teemme myös konsultointia ja yhteistyötä mm. ilmanvaihdon suunnittelun kanssa. Lisäksi huollamme, korjaamme ja valvomme myös kylmä- ja jäähdytyslaitteet.
Missiomme on olla asiakkaille paras ilmanvaihdon kumppani. Haluamme ymmärtää aidosti asiakkaan tarpeet ja tuoda heille ratkaisuja ja palveluja, joilla parannamme ilman laatua ja siten elämänlaatua. Taloudellisen säästön lisäksi säästyy energiaa ja luonnonvaroja, ja hiilijalanjälki pienenee.
IV-mittaus/säätöhenkilö Helsinkiin
Tule mukaan. Tämä voi olla sinun mahdollisuutesi kehittyä ja olla mukana tärkeässä asiassa ihmisten elämänlaadun parantamiseksi!
Hakemuslomakkeen lataaminen